Vihreä siirtymä pitää maaseudun elinvoimaisena

Synnyin ja kasvoin maatilalla. Traktorin kuskipukille istuin ensimmäistä kertaa 7-vuotiaana kun kerättiin heinäpaaleja pellolta. Lypsin lehmiä teini-ikäisenä ilman vanhempien valvontaa – taisivat olla jossain kulttuuririennoissa. Vaikka parikymmentä kaupungissa asuttua vuotta ovatkin marinoineet omalla tavallaan, uskallan väittää tuntevani maaseudun elämänmenoa varsin hyvin. Ja maalle minä päädyin myös takaisin.

Kotipihassa asustaa kuusi hevosta, kuvassa suomenhevonen Arvan Kajo eli Klonkku

Maaseudun ja kaupunkien vastakkainasettelu on ikivanha ilmiö. Ilmastonmuutokseen liittyvien haasteiden edessä tämä korostuu entisestään. Kaupungit mahdollistavat tiiviiseen asumiseen ja joukkoliikenteeseen perustuvan palvelurakenteen ja muut vaihtoehdot näyttäytyvät helposti taantumuksellisina ja luonnonvaroja tuhlailevina. Samalla tapaa maaseudun asukkaiden vinkkelistä kaupunkilaiset nähdään hienostelevina betoninhalaajina. Molemmissa tapauksissa kyse on kuitenkin aika arkisista elämäntapavalinnoista, jotka voi tehdä enemmän tai vähemmän kestävästi ja myös tukea niiden kestävyyttä.

Maaseutu nähdään usein ongelmana ja siitä puhutaan uhkien kautta. Ihmiset muuttavat pois, työpaikkoja ei ole, välimatkat pitkiä, ränsistyneet rakennukset rönöttävät tien poskessa laudat ikkunoiden päällä. Tämä ilmiö on toki aivan todellinen ja usein siihen suhtaudutaan kuten luonnonlakiin: “ei sille nyt minkään voi”. Osa poliittisista toimijoista on pyrkinyt ohjaamaan valtion rahavirtoja aluepoliittisiin tarkoituksiin onnistumatta kuitenkaan maaltapaon pysäyttämisessä.

Perheen hiihtolomareissu Rukalle sujui sähköautolla mainiosti

Kaikesta huolimatta näen valoa tunnelin päässä. Parhaillaan menossa oleva talouden murros tulee hyödyttämään aiempaa enemmän myös syrjäseutuja. Huomattava osa uudesta energiantuotannosta sijoittuu harvaan asutuille alueille kun vaikkapa tuulivoimaa ei asutuksen läheisyyteen voi rakentaa. Tämä taas tuo työtä, toimeentuloa sekä verotuloja talousvaikeuksien kanssa painiville kunnille. Valtion kontolla on sitten sujuvoittaa hankkeisiin liittyviä lupaprosesseja ja välttämätöntä byrokratiaa vaikkapa digitalisaation avulla.

Luontokato on myös ongelma jonka ratkaisemiseen on vasta nyt alettu toden teolla pureutua. Maa- ja metsätalouselinkeinoilla on potentiaalia olla korvaamattoman tärkeä osa vihreää siirtymää ja valtion tehtävänä onkin huolehtia että hyödyt jakaantuvat tasaisesti. Ilman muutoksia eivät nämäkään toimialat selviä.

Omistan itsekin hieman metsää ja kotitalo lämpiää osaksi puulla

Metsien osalta on jo havaittu että hiilensidonta ja luonnon monimuotoisuudesta huolehtiminen etenevät silloin kun kannusteet ovat kohdallaan. Tämän toteutuminen vaatii jonkinlaisen hiiliosingon kaltaisen järjestelmän. Lisäksi metsälaki tulee uudistaa tukemaan paremmin näitä tavoitteita. Hiilinielujen laskenta on myös tieteenala joka kehittyy jatkuvasti ja sääntelyä tulee parantaa kun tietoa saadaan lisää. Suomessa tullaan jatkossakin käyttämään puuta erilaisilla tavoilla ja nämä järjestelyt tuovat metsänomistajille lisää vaihtoehtoja. Nämä toimet saataisiin mielestäni tehtyä markkinaehtoisesti kunhan säännöstö on kohdallaan. On itse asiassa niin että Suomella on hiilensidonnassa kilpailuetu eteläisempiin maihin nähden.

MTK:n metsäpoliittisissa ilmastokeinoissa on monta lausetta joista olen samaa mieltä. Puun energiakäyttöä tarvitaan siirtymäaikana jotta fossiilisista polttoaineista päästään nopeasti eroon. Hyvä metsänhoito ja metsien kasvun vahvistaminen tukevat myös hiilinielujen kehitystä metsissä. Hakkuumäärien osalta saattaa kuitenkin olla välttämätöntä että jonkinlaisia rajoituksia tarvitaan koska muut keinot eivät todennäköisesti lyhyellä aikavälillä ehdi vaikuttaa. Lisäksi metsän hiilensidonta jatkuu varsin vahvana 160 vuoden ikään asti. Se vie pohjan väitteeltä että nykyisen kaltaiset hakkuut olisivat välttämättömiä hiilensidonnan ylläpitämiseksi.

Maataloudessa on pitkään painiskeltu kannattavuusongelmien kanssa. Tämä toimiala olisi syytä ottaa täysillä mukaan ilmastotalkoisiin luomalla pelisäännöt korvauksille hiilensidonnasta ja luonnonhoidosta. Tukijärjestelmiä tulee tarkastella niin, että ne kannustavat entistä kestävämpään maatalouteen. Itse toivoisin lisää markkinaehtoisuutta siten, että ilmasto- ja ympäristövaikutukset olisi hinnoiteltu jolloin kulutuskysyntä säätelisi myös tuotantoa. Tämä ei kuitenkaan nykyjärjestelmässä ole kovin helppoa. Muutosta tarvitaan joka tapauksessa.

Paljon on myös ollut puhetta EU:n biodiversiteettistrategiaan kuuluvasta ennallistamisasetuksesta. On muistettu mainita kuinka epäreilua on että Keski-Euroopan maat pääsevät kuin koira veräjästä hakattuaan omat metsänsä jo satoja vuosia sitten sekä päivitelty kuinka kalliiksi ennallistaminen tulisi.

Totuus on kuitenkin se, että suomalaista luontoa voi vaalia vain Suomessa. Ja jos pohditaan kustannuksia niin nämä taloudelliset ennallistamispanostukset kohdistuvat itse asiassa Suomeen. Sillä rahalla palkataan esimerkiksi pohjalainen kaivinkoneurakoitsija tukkimaan suo-ojia. Työtä ja toimeentuloa sekin.

Edellämainittujen asioiden edistämiseksi tarvitaan kuitenkin lainsäädäntöä ja toimenpiteitä:

• Tulee luoda hiiliosinkojärjestelmä jossa maanomistajat voivat hankkia lisätuloja hiilensidonnasta. Yksi mahdollisuus järjestelmän rahoittamiseksi olisi kompensaatiomarkkina.
• Metsälaki tulee uudistaa huomioimaan paremmin muutkin tavat käyttää metsää kuin metsäteollisuuden raaka-aineena.
• Maatalouden tukijärjestelmää tulee edelleen kehittää suosimaan viljelymenetelmiä jotka sitovat hiiltä ja vähentävät ravinnevalumia.
• Koko ketjun alkutuottajalta kuluttajalle tulee olla reilu ja läpinäkyvä, kaupan alan kilpailua tulee vahvistaa.
• Metsähallituksen tuloutustavoitetta tulee laskea hakkuumäärien vähentämiseksi.

Ilmastotoimenpiteiden vaikutuksia ja oikeudenmukaisuutta tulee jatkuvasti arvioida jotta poliittinen tuki toimille säilyy. Jos tämä tuki katoaa, näiden elintärkeiden toimien eteneminen vaarantuu. Käsillä olevaan muutokseen tarvitaan kaikkien panosta niin kaupungeissa kuin maaseudulla eikä populistinen kinastelu edistä kenenkään asiaa.

Omalta osaltani haluan toimia sillanrakentajana hyvässä yhteistyössä kaikkien kanssa.

Välineistön nykytila

Vähän on ollut hiljaista täällä työkiireiden ja muun kotisäädön kanssa. Pyöräilyrintaman tapahtumista voisi todeta sen verran että olen lähinnä koittanut pitää kirjaa autoiluistani. Lähinnä tarkoituksena on ollut arvioida ja koetella hankkeen realistisuutta jollain mitattavissa olevalla tavalla. Toistaiseksi ei ole tullut vastaan kovin montaa semmoista ajoa jota ei olisi pyöräilemällä voinut korvata, joskin säätöä olisi kyllä ollut huomattavasti enemmän.

Sitten hieman välineistä. Perheessämme on tällä hetkellä 3 polkupyörää: omani on Espoosta Sellon Citymarketista joskus vuonna 2000 ostettu "hybridi", avajaistarjouksena taisi maksaa 99 tai jotain sinnepäin.
Ajoasento on kokolailla etupainoinen, olen tällä vehkeellä onnistunut murtamaan käteni tehtyäni kuperkeikan kovasta vauhdista äkkijarrutuksen seurauksena. Ei hirveän mukava eikä herkkä ajettava muutenkaan, todettakoon että kun ajoin Hannun kuormapyörällä (joka on ehkä 10 kiloa raskaampi) eräänä viikonloppuna niin se tuntui huomattavasti kevyemmältä ajettavalta kuin tämä.

Vaimolla on pari vuotta sitten Valintatalon arpajaisista voitettu perinteisempi malli. Tällä on kyllä paljon mukavempi ajaa, miinuksena se että vaihteita ei ole. Tällä tulee lyhyet matkat kylälle ajeltua nykyään.

Kolmas on sitten navetanvintiltä löytynyt papan vanha, varmaan 50-luvulta peräisin oleva kulkuneuvo. Tämä  on tällä hetkellä ajokelvoton mutta ehkä siitä ajan ja vaivan kanssa saisi ihan tyylikkään ajopelin. Yksivaihteinen toki tämäkin, tosin kai niitä vaihteita voi askarrella jälkeenkin päin mutta jotenkin ei tunnu soveliaalta, jos tähän ryhdytään niin sitten koitetaan entisöidä ennemmin kuin päivittää. Melko raskaalta tuntuu tämä ajopeli myös.

Ylläolevasta voisi yhteenvetona todeta että meillä ei ole ainuttakaan näissä kirjoituksissa kuvattuun käyttöön soveltuvaa ajoneuvoa. Tämän osalta tutkimustyö on vielä kesken mutta muutamia vaihtoehtoja on jo noussut esiin. Olen nyt jo päättänyt että kulkuneuvo tulee olemaan sähköavusteinen, en tahdo päätyä tilanteeseen jossa koko homma hylkääntyy motivaation puutteeseen ajelun käydessä liian raskaaksi.

Kaksi lasta pitäisi pystyä jotenkin kuljettamaan päiväkotiin tai sieltä pois noin 10 kilometrin matkan. Tämä hoituisi joko kuormapyörällä tai sitten perävaunulla. Perävaunu sähköavusteisen kanssa vaikuttaa monikäyttöiseltä ratkaisulta mutta toisaalta kuormapyörä, jossa lapset istuvat etupuolella tuntuisi noin ihan fiilispohjalta ajatetuna mukavalta myös, ajaessa voisi keskustella lasten kanssa ja näkee paremmin mahdolliset kolttoset. Toisaalta sitten taittopyörää voisi kuljettaa junassa ja näinollen käyttää junamatkan molemmissa päissä, mutta sopiiko semmoiseen taas perävaunu? Tässäpä sitä pohdiskeltavaa riittääkin hetkeksi.

Tavoite

Sanotaan, että elämässä pitää olla tavoitteita. Nyt minulla on semmoinen: Haluan päästä autostani eroon. Kotitaloudessamme on tällä hetkellä kaksi autoa ja asetan itselleni (ja siinä sivussa koko perheelle) semmoisen tavoitteen että pärjäisimme yhdellä autolla. Julkaisen tämän postauksen koska tämä toivottavasti toimii kannustimena silloin kun usko muuten loppuu kesken. Lisäksi tahdon jäsennellä ajatuksiani tämän aiheen ympärillä sekä kuulla muiden ajatuksia aiheesta.

No miksi tämmöinen? Rahansäästö on toki yksi näkökulma mutta loppujen lopuksi se on toisarvoinen asia eikä säästö liene mitenkään olennainen asia. Ennen kaikkea haluan tehdä tämän siksi että se on mahdollista. Tai siis, haluan tietää kuinka elämä muuttuu kun tämmöinen päätös tehdään. Lisäksi haluan myöskin osoittaa muille että se on mahdollista. Kustannuksiin liittyen, kirjoitan niistä oman postauksen kunhan saan hieman substanssia. Ei tässä välttämättä mitään järkeä ole.

Lähtötilanne on siis seuraavanlainen: 4-henkinen perhe, minä sekä vaimoni käymme töissä Helsingissä, minä junalla ja vaimo omalla autolla. Lapset ovat päivähoidossa. Tähän asti homma on toiminut siten että jompikumpi vie lapset päiväkotiin töihin mennessään, päiväkoti sijaitsee kätevästi aseman vieressä. Toinen lähtee aikaisemmin töihin ja hakee lapset päiväkodista iltapäivällä palatessaan. Matka-aika kotoa töihin on n. 1.5 tuntia sisältäen lasten kuljetukset. Kotoa asemalle on matkaa n. 10 kilometriä, lähin kauppa sijaitsee reilun kilometrin päässä. Haja-asutusaluetta siis. Pidän tavoitetta melkoisen haasteellisena ainakin tämän hetken kunnon (tai oikeastaan sen puutteen) osalta.

Miten tavoitteeseen päästään? Ensinnäkin tämä tavoite tulee "myydä" myös vaimolle koska on selvää että se vaikuttaa koko perheen elämään. Myöskin on selvää että tämä on täysin minun projektini tässä vaiheessa ja voin vain toivoa että saan muutkin vakuutettua että idea on toteuttamisen arvoinen. Tavoitteseen pyrkiminen kiteytyy oikeastaan yhteen asiaan: aion kulkea päivittäisen työmatkan asemalle pyöräillen. Tämä ei toki yksinään riitä vaan muitakin ratkaisuja pitää löytää, avoimia kysymyksiä riittää. Talvi ja lasten kuljetus tulee noin isoimpina mieleen. Näistä kuitenkin myöhemmin lisää.

Koitan päivittää asioita tämän tiimoiltä enemmän tai vähemmän säänöllisesti.