Vihreä siirtymä pitää maaseudun elinvoimaisena
Synnyin ja kasvoin maatilalla. Traktorin kuskipukille istuin ensimmäistä kertaa 7-vuotiaana kun kerättiin heinäpaaleja pellolta. Lypsin lehmiä teini-ikäisenä ilman vanhempien valvontaa – taisivat olla jossain kulttuuririennoissa. Vaikka parikymmentä kaupungissa asuttua vuotta ovatkin marinoineet omalla tavallaan, uskallan väittää tuntevani maaseudun elämänmenoa varsin hyvin. Ja maalle minä päädyin myös takaisin. Kotipihassa asustaa kuusi hevosta, kuvassa suomenhevonen Arvan Kajo eli Klonkku Maaseudun ja kaupunkien vastakkainasettelu on ikivanha ilmiö. Ilmastonmuutokseen liittyvien haasteiden edessä tämä korostuu entisestään. Kaupungit mahdollistavat tiiviiseen asumiseen ja joukkoliikenteeseen perustuvan palvelurakenteen ja muut vaihtoehdot näyttäytyvät helposti taantumuksellisina ja luonnonvaroja tuhlailevina. Samalla tapaa maaseudun asukkaiden vinkkelistä kaupunkilaiset nähdään hienostelevina betoninhalaajina. Molemmissa tapauksissa kyse on kuitenkin aika arkisista elämäntapavalinn